TERVETULOA KENNEL QARDIANIIN!
In English:

Olen Merja Nikula, synnyin Lahdessa vuonna -85 nyt monien mutkien kautta olen päätynyt asumaan Porvooseen avopuolisoni Paavo Ahon vm. -83 kanssa. Työskentelemme molemmat pääkaupunkiseudulla turvallisuusalalla ja asumme omakotitalossa kauniilla paikalla Porvoon Kuninkaantiellä.
Koirakokemusta olen saanut pienestä pitäen ja vuonna -92 talouteemme tuli ensimmäinen koko perheen koira Roosa, saksanseisojan ja venäläiseurooppalaisen laikan risteymä. Pian Roosan kaveriksi perheeseemme tuli myös kaksi papillonia; Saku & Pepi, joiden kanssa kisasin agilityssa ja junior handlerissa.
Roosan kanssa tuli harrastettua agilitya sekä TOKO:a. Luonteeltaan se ei ollut tyypillinen koko perheen lellikki, sillä ei ollut palveluskoiran palveluhalua vaan omaa luonnetta riitti enemmän kuin tarvitsi ja välillä pienenä tyttönä sain tehdä enemmän töitä kuin nykyisten harrastuskoirieni kanssa olen joutunut tekemään. Roosan ongelmia oli koira-aggressiivisuus sekä liian suuri puolustushalu minua kohtaan. Roosa opetti minulle paljon asioita vaikean koiran kanssa elämisestä aina vuoden 2008 keväälle asti, jolloin saattelin ystäväni viimeiselle matkalle.
Ensimmäisen rottweilerin ostin vuonna 2004. Faustfechter Schufter Sascha “Devil”. Deeku on hurmannut koko perheeni sekä ystäväpiirini avoimella iloisella luonteellaan ja äärettömällä palveluhalullaan. Devilin seuraksi ja toiseksi harrastuskoiraksi vuonna 2006 tuli dobermanni -narttu Mamres Undomiel “Angel”.
Tutustuessani Pateen vuonna 2007 talouden koiraluku kasvoi vielä dobermanni -uroksen verran, Mamres Qantony Hopkins: Tonylla. Paten mielipiteet ja periaatteet koiran kanssa harrastamisesta ja elämisestä ovat saaneet vankan perustan lapsuudenkodista jossa eli mm. kolme poliisin virkakoiraa sekä lukuisia suomen ajokoiria.
Olemme olleet todella onnekkaita, että olemme saaneet kolme tervettä rotumääritelmän mukaista koiraa ilahduttamaan päiviämme. Kaikki koiramme ovat luonteiltaan avoimia ja omaavat harrastukseen tärkeinä pitämiämme asioita, kaunista/komeaa ulkokuorta unohtamatta. Koko kolmikon kanssa harrastetaan suojelua sekä urosten kanssa on käyty myös hakumetsissä. Angelin kanssa “sunnuntaiharrastuksena” käydään tottelevaisuuskokeissa.
Devilin ensimmäisen pentueen myötä tutustuessamme nykyisiin korvaamattomiin ystäviimme, Heidi Laukkaseen ja hänen perheeseensä, saimme mahdollisuuden osaomistuskoiraan. Ja näinpä ystäväni Jaana Rosvallin luokse muutti Reinikkalan Holy Angel “Pimu”. Pimu on Heidin, Jaanan sekä minun omistuksessa. Aika näyttää mitä tästä pienestä ja pippurisesta neidistä kasvaa.
Miettiessämme kennelille nimeä halusimme, että se ilmentää dobermannia ja rottweileria rotuina, sekä tietty kokemusta nykyisistä koiristamme. Nimi Qardian muokkautui englanninkielisestä sanasta "Guardian" joka tarkoittaa suojelijaa, sillä sitä nämä rodut oikein kasvatettuina ja pidettyinä ovat: Parhaita ystäviä, sekä omistajansa ja laumansa vankkumattomia suojelijoita.
Kasvatustyöni perusteena on rotumääritelmän mukainen koira, joka omaa luonteeltaan ja terveydeltään harrastamiseen, työhön ja kotikoiraan vaadittavat ominaisuudet. Jokainen yhdistelmä jonka toteutan perustuu tarkkaan harkintaan ja siihen, että olisin valmis ottamaan itselleni pennun kyseisestä yhdistelmästä.
Tervetuloa tutustumaan meihin sekä koiriimme!
-Merja-

WELCOME TO KENNEL QARDIAN!
My name is Merja Nikula. I was born and bred in Lahti in 1985, but after years have found my way to live in Porvoo, Finland with my partner Paavo Aho (born in 1983). We’re both working in the branch of security services in Finnish metropolitan area and living in a beautiful countryside of the city of Porvoo.
I’ve been grown up with many different dogs but 2004 I bought my first Rottweiler, Faustfechter Schufter Sascha “Devil”. Devil is really charmer, he is fascinated all my friends and my family his open and happy temper and eager to serve. Devil was accompanied by Doberman bitch, Mamres Undomiel “Angel”, in 2006.
When I got to know Paavo Aho in 2007, the number of dogs in our household was grown by one Doberman male, Mamres Qantony Hopkins “Tony”. Pate’s thoughts and principles about being interested in and living with dogs have been based on his childhood home where, among others, three police dogs and many Finnish Hunting Dogs had been living.
We have been very lucky to get three healthy, coincide with breed standard, dogs for our delight. All our dogs are open-minded and have those important characters we think are important and recommended for working dogs not forgetting beautiful/handsome appearance. The whole triplet have been trained for protection, males also for searching. Obedience competitions are also included in Angel’s “sunday hobbies”.
When we were thinking about the appropriate name for the kennel we wanted it express dobermann and rottweiler as a breed as well as our experience about the dogs we have now. The name Qardian is based on English word guardian. Well raised and trained these breeds express this word well as man's best friend and the firm protectors of their packs and their owners.
The foundation of my breeding work is raise a standard of breed dog which has a character and healthiness for free time activities, working and being held as a homedog. Every litter I yield is based on a strict consideration, the litters have carried out every time as I personally would take a puppy from the litter to me.
Welcome to get familiar with our dogs and us!
-Merja-
Suomeksi:

| Get Adobe Flashplayer: |
 |
|